Sinä, minä ja nuo muut

21.03.2017

"Järkätään paneelitilaisuus, johon tuodaan mahdollisimman eri maailmoista olevia ihmisiä puhumaan toisen sukupolven maahanmuuttajanuorten identiteetistä. Tuodaan niin erilaisia, että varmasti saadaan vaihtelevia näkökulmia esiin ja viritettyä aiheesta keskustelua yleisemminkin."
Suunnilleen näin aloitimme Sinäkö suomalainen -paneelikeskustelun suunnittelun. Ja pian huomasimmekin, että keskustelua tosiaan syntyi jo ennen itse tilaisuutta, mutta ei aivan sellaista kuin olimme odottaneet tai aiheesta, johon halusimme huomion kiinnittää. Itse aiheen sijaan keskustelu pyöri sen ympärillä, ketä paneeliin saa kutsua ja ketä ei sekä kuka suostuu puhumaan kenenkin kanssa. Huomasimme, että keskustelukulttuuri eri ideologioiden omaavien ihmisten kanssa on tulehtuneempaa kuin olisimme osanneet kuvitellakaan. Tai ei edes tulehtunutta, sitä ei vain yksinkertaisesti ole. Ja se jos mikä on vaarallista nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa, jolloin eri ryhmittymät käyvät omissa pienissä piireissään keskustelua ja pyörittelevät samoja ongelmia ja ratkaisuja ja samalla lisäävät me-te-ajattelua sen sijaan, että lähtökohtana olisi ajatus yhteisestä kotimaasta, jossa jokainen kuitenkin joutuu myös sen vähän eritavalla ajattelevan rinnalla elämään.

Paneelikeskustelussa nostettiin esiin juuri vastakkainasettelun haitallisuus toisen sukupolven maahanmuuttajanuorten identiteetin muotoutumisessa. Itse nuorten kanssa työtä tekevänä näen jatkuvasti miten herkässä iässä he ovat ja miten helposti he kokevat epävarmuutta itsestään. Paineita luovat kaverit, joiden kanssa pitäisi olla tietynlainen ja perhe, jossa odotukset taas ovat erilaiset. Ja mitä sitten kun nämä kaksi puolta ovatkin valovuosien päässä toisistaan, jopa toisiaan vastaan, arvoiltaan, tavoitteiltaan tai tavoiltaan. Kantasuomalaisena en varmastikaan ymmärrä tai tulekaan ymmärtämään kaikkia tekijöitä, joiden kanssa toisesta maasta tulleiden vanhempien lapset joutuvat elämään, mutta sen ymmärtäminen ei ole vaikeaa, että kahden itselle tärkeän ihmisen välillä valitseminen ei ainakaan helpota aikuisuuteen siirtymistä.

Paneelissa pari kokemusasiantuntijaa kertoi omaksuneensa osittain eri persoonat riippuen siitä, kenen kanssa on tekemisissä. Tämä ei kuulosta vieraalta itsellenikään; olen tytär, sisar, ystävä, työkaveri, ohjaaja ja jokainen niistä rooleista on hiukan omanlaisensa ja jokainen niistä muokkautuu myös kokemuksien mukaan koko elämäni. Mutta nämä roolit ovat kuitenkin itse valitsemiani. Mitä jos roolit joutuisikin ottamaan pakotettuna ja samalla joutuisi ehkä tukahduttamaan osia omasta luonnollisesta minästä? Vastakkainasettelu ajaa juuri siihen. Eri puolet nähdään vain toistensa vihollisina.

Suomalaiset pelkäävät, että verorahat menevät muiden taskuun tai katukuvassa ei enää näy suhteessa tarpeeksi vaaleita pellavapäitä. Muualta Suomeen muuttaneet äidit pelkäävät, että heidän lapsestaan tulee niitä toisia ja sitovat siksi tiukemmin omaan kulttuuriin kieltäen kaikki ulkopuolelta tulevat vaikutteet. Toisen puolen ei anneta näyttää hyviä puoliaan. Meidän ei tulisi elää mustavalkoisessa maailmassa; mikään ei ole vain hyvää tai pahaa. Jopa niiden, joiden kanssa et uskoisi voivan olla mitään yhteistä, taustalla on ajatus paremmasta paikasta elää. He haluavat hyvää omille lapsilleen, vanhemmilleen ja läheisilleen. Keinot voivat olla aivan päinvastaiset kuin mitä itse käyttäisi, mutta juuri sen takia keskustelu on tärkeää, jotta niitä keinoja miettiessä pystyisi ottamaan useamman näkökannan huomioon. Yksin on helppo tehdä päätöksiä kompromisseja miettimättä, mutta yleensä ne myös jäävät melko yksipuolisiksi ja tuskin kovin kestäviksi. Yhteinen Suomi tekee välttämättömäksi sen, että päätöksiä on tehtävä yhdessä.

Kuka sitten voi olla suomalainen? Sitä kysyttiin panelisteilta ja vastauksissa toistui näkemys siitä, että suomalainen voi olla juuri se henkilö, joka itsensä suomalaiseksi kokee. Vastaus ei itseäni yllättänyt. Omalla kohdallani olen itsestäänselvästi aina kokenut olevani suomalainen. Olenhan syntynyt ja elänyt täällä koko elämäni. Ja niin ovat toisen sukupolven maahanmuuttajatkin. Mitä muuta he silloin kokisivat kuin olevansa suomalaisia? He saattavat kokea olevansa myös jotakin toista kansallisuutta, mutta se ei poissulje suomalaisuuden kokemusta. Toisaalta suomalaiseksi voi kokea itsensä myös alun perin toisesta maasta Suomeen muuttanut. Ihmisellä on taipumus haluta kokea yhteisöllisyyttä ja identifioiminen itsensä asumansa maan kansalaisiin lisää sitä tunnetta. Panelistit pohtivat myös mikä kuuluu suomalaiseen kulttuuriin ja esimerkeiksi nostettiin lätkä, olut ja sauna. Ajateltiin myös suomen kielen vahvistavan suomalaisuuden tuntua, etenkin ulkopuolisen silmissä. Kaikki spekulaatio kuitenkin siitä, mikä tekee suomalaisen, on loppuen lopuksi turhaa sillä sitä ei pysty kukaan muu kuin henkilö itse määrittämään ja omilla määreillään.

Tilaisuutta järjestäessä huomasi, kuinka juuri avoin keskustelu on se mitä tällä hetkellä tarvitaan. Yhdessä saman pöydän ääressä kaikki erilaisista taustoista tulevat panelistit pystyivät omalta kantiltaan miettimään ja keksimään ratkaisuja haasteisiin, joita toisen sukupolven maahanmuuttajanuoret saattavat joutua käymään läpi aikuistuessaan.

Yst. terv. Emmi Ylispangar
Fenix Helsinki ry hallituksen jäsen.