Jokaisella lapsella on oikeus omaan minuuteen

20.11.2019

Tällä viikolla vietetään lastenoikeuksien viikkoa ja juhlitaan YK:n lasten oikeuksien sopimusta, jonka hyväksymisestä tulee tänään kuluneeksi 30 vuotta. Kansallisena teemana tänä vuonna on lapsen oikeus olla oma itsensä. 

Oikeus olla oma itsensä kuulostaa suomalaisen korviin itsestään selvältä. Mahdollisuus päättää kuka haluaa olla ja millaiseksi haluaa tulla. Parhaimmillaan kasvatus tukeekin tätä suomalaisessa yhteiskunnassa lasten yleisesti nauttimaa oikeutta. Kun asiaa alkaa tarkastella syvällisemmin, huomaa, ettei asia ole niin yksiselitteinen. Vanhemmat heijastavat lapsiinsa odotuksia, joita ehkä itse eivät ole saavuttaneet tai toivovat, että lapsi kulkee heidän jalanjäljissään tiettyä urapolkua ja ohjaavat häntä pienestä pitäen tiettyyn suuntaan. Vanhemmilla toki saa olla toiveita jälkikasvunsa tulevaisuuden suhteen, mutta jokaisen äidin, isän tai muun huoltajan tulisi kuitenkin muistaa ottaa huomioon jokaisen lapsen luonne ja henkilökohtaiset vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet eikä lokeroida omaa lastaan tiettyyn laatikkoon vain siitä syystä, että vanhempi näin haluaa.

Vielä huolestuttavampi vanhempien ja suvun odotuksien aiheuttama seuraus lapsen oikeudelle olla oma itsensä on tiettyjen kulttuurien luomat rajoitukset, jotka loukkaavat niin lapsen psyykkistä kuin fyysistäkin koskemattomuutta. Halu säilyttää oman kotimaan kulttuuri uudessa asuinmaassa, saattaa lyödä yli ja lasten kasvattaminen tietynlaisiksi kulttuurin edustajiksi tapahtuu vahvalla painostuksella, vaikka kotimaassa joistakin haitallisista perinteistä olisikin jo luovuttu tai vähintään niitä olisi vähennetty. Näiden kasvatustyylien seurauksena Suomessakin elää monia lapsia, joiden minä-kuva on hyvin sekava ja joiden oikeudet eivät toteudu vanhempien eivätkä viranomaisten taholta. Yleisesti lastensuojelun piirissä tuntuu olevan vallalla ajatus siitä, että vanhemmilla on mahdollisuus toisensa jälkeen näyttää kykenevänsä muuttamaan omia toimintamallejaan, mutta samalla tuntuu, että näitä mahdollisuuksia jaellaan lapsen edun kustannuksella. Maahanmuuttajaperheiden kohdalla ajatellaan mahdollisesti, että he eivät tunne Suomen lakeja, he tarvitsevat toisen, kolmannen ja neljännen mahdollisuuden tai sitten kulttuurisensitiivisesti ajatellaan, että se on heidän tapansa kyseenalaistamatta sitä, miten tietyt tavat vaikuttavat lapsen henkiseen hyvinvointiin. Näille perheille pitää tarjota kokonaisvaltaista tukea, jonka myötä perhe kykenee kasvattamaan lapsesta hyvinvoivan ja tasapainoisen aikuisen.

Suomi on monelta osin lastenoikeuksien edelläkävijä ja lainsäädännön kannalta lapsen etu on aina etusijalla. Siitä huolimatta lasten huonovointisuuden lisääntyminen on enenevissä määrin ollut viime vuosina otsikoissa. Syitä voidaan etsiä monelta suunnalta, mutta vanhempien vaikutus nähdään edelleen yhtenä isoimpana tekijänä. Kuten lasten huonovointisuus, myös vanhempien huonovointisuus ja paineet ovat lisääntyneet. Yhteiskunnan olisi otettava koppia näistä vanhemmista, tarjottava tukea monialaisesti ja hyvissä ajoin. Erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä koulun työntekijöiden olisi tärkeää kohdata ja kuunnella herkällä korvalla maahanmuuttajaperheitä, sillä joissain tapauksissa he voivat olla ainoa kosketus suomalaiseen yhteiskuntaan. Näiden tahojen olisi ensiarvoisen tärkeää ottaa puheeksi vanhemmille tarjolla olevia palveluita, sillä heidän voi olla vaikeaa hakeutua itse tarvitsemansa palvelun piiriin tiedon puutteen ja kielimuurin vuoksi. Kuten monessa muussakin asiassa, ennaltaehkäisy on nopeampaa, taloudellisesti kannattavampaa ja ennen kaikkea lapsen oikeuden toteutumisen kannalta vaikuttavampaa. Varmistetaan lapsille hyvä lapsuus! 


Hyvää Lapsen oikeuksien päivää! 


Emmi Ylispangar

Järjestökoordinaattori

Fenix Helsinki Ry