Kulttuurisensitiivisyyteen ei ole tarvetta kun kyse rikoksesta

09.09.2018

Erillislaki on herättänyt vahvoja mielipiteitä puolesta ja vastaan. Kuitenkin useimmat vasta-argumentit ovat vain todisteita siitä, että pääsyy sille, ettei rikosilmoituksia tehdä, on kulttuurin pelko. Että ei vain tallota kenenkään varpaille ja ollaan suvaitsevaisia.  

Thl:n useissa haastatteluissa korostuu se, että rikosilmoituksia silpomisepäilyistä ei ole tehty, koska ammattilaiset ovat yhä varovaisia eivätkä tietyiltä osin tiedäkään mitä kannattaisi tehdä ja miten. Pelkona on myös, katoavatko silpomisepäillyn kohteeksi joutuneet maan alle esimerkiksi pois neuvolajärjestelmän piiristä. Thl:n kanta varovaisuudesta ja tietämättömyydestä ovat osittain varmasti paikkansapitäviä. Kuitenkin liiallinen varovaisuus silpomistapauksissa on myös syy siihen, miksi törkeät pahoinpitelyt ovat piilorikollisuutta vielä tänä päivänä. Pelko johtuu usein siitä, että tapaukset (jotka eivät ikinä olleetkaan esillä) saattaisivat päätyä maan alle piilloon ja asiakkaat kadota neuvolan piiristä. Sen lisäksi myös uhri-rikoksentekijä asetelmaa pitäisi välttää, koska heidän kärsimyskokemuksensa korostaminen etäännyttäisi yhteisöjä entisestään valtaväestöstä.

1. Varovaisuus, joka johtuu useimmiten vain siitä, että kohderyhmä edustaa eri kulttuuritaustaa, asettaa lapset epäoikeudenmukaiseen asemaan suhteessa esimerkiksi kantasuomalaiseen lapseen. Varovaisuus hälvenee kun tietoa lisätään myös konkretia-tasolla, mutta varovaisuus ei itsessään missään nimessä saa olla syy puuttumattomuudelle tai antaa rikokselle ymmärrystä kulttuurisensitiivisyyteen nojaten.

2. Erillislailla kriminalisoimisesta puhuttaessa nousee pelko, että tapaukset päätyvät maan alle. Suomessa kuitenkin tämän hetkinen tilanne on jo nyt se, että tyttöjen silpomiset ovat piilorikollisuutta. Jos meidän huoli on, että asiakkaat katoavat neuvolapiireistä, ongelma on jossain ihan muualla. Silloin vanhemmat ovat jo etääntyneet yhteiskunnasta, jos aitoa, avointa ja suoraa dialogiaa ei löydy neuvolatyöntekijän kanssa. Se ei ole myöskään syy rikkoa tämänhetkistä lastensuojelulakia, joka velvoittaa tekemäään rikosilmoituksen, kun epäillään pahoinpitelyä.

3. Usein, kun puhumme silpomisesta, unohdamme, että kyse on myös yksi kunniaväkivallan muodoista. Tyttöjä silvotaan, jotta varmistetaan, että heidän kunniallisuutensa säilyy ja hän tulee kelpaamaan myös tulevalle aviomiehelle. Toki tekotapa vaihtelee eri kansallisuuksissa. Juuri tämä problematiikka on syy (jonka ymmmärrämme, kun puhumme esimerkiksi pakkoavioliitosta) puhumattomuudelle silpomistapauksissa, sillä kunniakysymyksissä kyse ei ole vain yhdestä ihmisestä eikä tässäkään ole poikkeus.

On suorastaan hämmästyttävää, että silpomistapauksia silotellaan kulttuuriin vedoten. Kun ajatellaan tapausta, jossa kantasuomalainen lapsi olisi joutunut vanhempiensa pahoinpitelemäksi, lastensuojelullisia toimia rikostutkinnasta puhumattakaan tehtäisiin vailla epäilystäkään, miettimättä, että vanhemmat eivät ehkä käyttäisikään lastaan enää neuvolassa. Elinikäisestä silpomisesta kärsivä tyttö kuitenkin jätetään pahoinpitelystä vastuussa olevan vanhemman hoteisiin katsomaan, kuinka sisar myöhemmin kokee saman kohtalon. On päivänselvää että nykyinen lakisäädäntö ei riitä sellaisenaan ja päinvastoin, tarvitsemme vahvemman, selkeämmän lain, sillä siinä on liikaa tulkinnanvaraa. Ei pelkästään perinteen selkeyttäminen pahoinpitelyksi vaan myös terveysalan ammattilaisille, joiden liiallinen kulttuurisensitiivisyys on haitaksi niin lapsen terveydelle kuin perinteen pysäyttämiselle. Tämän lisäksi olisi tarvetta avoimelle ja rehelliselle keskustelulle myös siitä, mitkä syyt ovat johtaneet siihen, että nykyinen lainsäädäntö ei riitä juuri silpomistapauksissa. 

Absurdeihimpiin perusteluihin kuuluvat juridiset ongelmat. Täytyy löytää tapa tukea uhria vastakkainasettelematta tätä perhettä vastaan, ja samaan aikaan tukea niin perheenjäsentä kuin myös löytää oikeat henkilöt vastaamaan teoistaan. Se on haastavaa mutta edelleenkään, sekään ei saa olla syy vastuusta pakoilemiselle.

Vähän aikaan sitten Tekniikan Maailman päätoimittaja Reijo Ruokanen otti kantaa erillislakiin IS:n kolumnissa mm. seuraavasti: "Lakilobbauksen sijaan energia kannattaa käyttää valistukseen. Sekä tytöille että heidän perheilleen tulisi kertoa uudelleen ja uudelleen, että silpominen on paitsi väärin mutta rikos. Sosiaali- ja terveydenhuollonhenkilöstölle pitää luoda ilmoituksiin kannustava ilmapiiri". Hyvä Reijo Ruokanen, toivon että havahdut itse tuohon edellä mainitun ohjeistuksesi ristiriitaisuuteen. Se itsessään kertoo, että erillislaki on todella tervetullut vai luuletko, että "tyypilliseen" lapseen kohdistuneeseen pahoinpitelyyn pitää erikseen luoda "ilmoituksiin kannustava ilmapiiri"? Eikö silpominen ole selkeästi rikos ja väärin niinkuin ollaan puhuttu? Kuinka absurdilta nuo perustelut kuulostaisivatkaan, jos kyse olisi ilmitulleesta tapauksesta, jossa Laurin tai Lauran isä lyö heitä päivittäin? Silpomisen vääryydestä ollaan puhuttu jo pari vuosikymmentä, mutta selkeästi se ei nykyisten tulosten valossa ole ollut riittävä keino. Rikos on aina rikos riippumatta siitä mistä uhrin tausta on.