Sosped Säätiö - Miesten VIGOR - mentorikoulutus.

17.11.2018

VIGOR-hankkeen päätavoitteena on rakentaa mentorikoulutus (27h, 1op), jossa käsitellään monipuolisesti seksuaaliterveyden eri teemoja. Teemat on valikoitu koulutukseen hankkeen kohderyhmän ja ammattilaisten kanssa käytyjen keskusteluiden pohjalta.

Mentorikoulutus on suunnattu hankkeen kohderyhmän eli arabian, darin, kurdin, persian ja somalin kieliryhmien edustajille. Koulutukseen osallistujien pitää olla täysi-ikäisiä ja pystyä työskentelemään suomen kielellä. Lisäksi edellytyksenä on, että osallistujilla on pohjalla osaamista tai ymmärrystä (seksuaali)terveyden edistämisestä - he voivat olla esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita ja ammattilaisia tai järjestöjen työntekijöitä, jotka työskentelevät terveyden edistämisen parissa.

Koulutuksen jälkeen VIGOR-mentorit vievät tietoa eteenpäin oman kieliryhmänsä edustajille. Mentorit voivat keskustella koulutuksen teemoista esimerkiksi oman kaveripiirin tai perheen keskuudessa, järjestöjen ryhmissä tai nuorisotaloilla - pääasia on, että tieto menee eteenpäin!

Koulutuksessa saatavan tiedon ohella mentorit ovat oman kulttuurinsa asiantuntijoita ja vievät tietoa kulttuuristaan sosiaali- ja terveysalojen ammattilaisille.

Arvostamme mentoreiden osaamista, minkä vuoksi mentorit saavat rahallisen palkkion. Koko VIGOR-mentorointiprosessi on laajimmillaan 2 opintopisteen mittainen.

Koulutukset räätälöidään jokaisen kohderyhmän tarpeiden ja toiveiden mukaan.

Ensimmäiset mentorikoulutukset sekä naisille että miehille järjestettiin pääkaupunkiseudulla vuoden 2018 lopulla.