Yhteiskunnan on varmistettava ihmisoikeuksien toteutuminen myös yhteisöissä.

15.08.2019

Kunnia ja siihen kytkeytyvät perinteet ja väkivalta ovat olleet viime päivinä tapetilla. Helsingin Sanomat julkaisi pitkän artikkelin, jossa ääneen pääsivät yhteisön kunniaa harteillaan koko elämänsä kannatelleita naisia. Heistä osa oli joutunut katkaisemaan kaikki siteet perheisiinsä, jotta vapaampi elämä olisi mahdollinen. Huolimatta siitä, että "ilmiö" ei tullut yllätyksenä viranomaisille, oli artikkeli tietääksemme ensimmäinen jossa uhrit saivat äänensä kuuluviin laajasti.

Kunniaväkivallan pelko on läsnä koko lapsuuden jatkuen aikuisuuteen. Pelko estää lapsia osallistumasta moneen kavereille itsestään selvään hauskanpitoon tai näkemään ylipäätään kavereita koulun ulkopuolella. Kiilaa lyödään lasten välille, kun osalta kielletään muille mieluisat tekemiset. Ja se mahdollistetaan myös koulun puolelta, mikä johtuu suurelta osin opettajien puutteellisesta tietotaidosta, kuinka ratkaista vanhempien puolelta tulevat erilaiset vaatimukset ja kiellot. Koulun pitäisi olla kaikille lapsille tasa-arvoinen taustasta riippumatta ja taata yhtäläiset valmiudet elämään, joten pitäisi harkita tarkkaan, onko vanhempien vaatimuksilla perusteita. Kulttuuriin vetoaminen ei riitä, kun vaakakupissa on lasten tasa-arvoisuus, terveen minä-kuvan kehittyminen ja sosiaaliset suhteet, jotka myös ovat suuri tekijä terveessä kasvussa.

Huolestuttavaa on, että monen tytön ja pojankin tavoite elämässä on selvänä perheen ja yhteisön mielissä, mutta lapset jäävät itse kuulematta. Toisaalta, jos he lähtevät tavoittelemaan omia unelmiaan, riskinä on koko perheen ja yhteisön hylkääminen tai pahimmassa tapauksessa väkivaltainen pahoinpitely sekä ulkomailla lähettäminen. Jos nuoren oma ajatus kunniasta on eri kuin suvun, oma sisäinen ristiriita aiheuttaa helposti sen, että jatkuva syyllisyys ajaa hyvin epävakaaseen henkisen turvallisuuden ja itsetietouden tunteeseen. Oma identiteetti joutuu mahdollisesti koko elämän hakemaan muotoaan kahden hyvin erilaisen kulttuurin välillä. Etenkin teini-iässä, kun lapsen mieli kehittyy hormonien myrskyssä ja yhteenkuuluvuuden tunne muiden nuorien kanssa on yksi nuoruuden leimallisimpia tunteita ja perheen odotusten vuoksi suhteet väärästä kulttuurista tuleviin ikätovereihin pitää salata tai katkaista.

Toisaalta vanhempien kulttuurin omaksuminen liiaksi johtaa tilanteeseen, jossa henkilö iästä riippumatta käsittelee kaikki haasteensa ja toisaalta unelmansa juuri yhteisön kannalta eivätkä vältämättä omaa parasta ajatellen. Näin ollen velvollisuus yhteisöä kohtaan painaa enemmän kuin omaa itseään. Normit, jotka ohjaavat yksilön roolia yhteisössä, eivät ole kirjoihin kirjoitettuja, mutta silti ne ovat niin sisäänrakennettuja ohjenuoria, että paine ajaa yksilön kilpailemaan muiden jäsenten kanssa ja tämän kautta normit ja yhteisön rakenne tiivistyy ja muuttuu entistä konservatiivisemmaksi ohittaen joiltain osin myös Suomen lakiin kirjatut säännöt. Juuri tämä vahingoittaa yksilön sana-, valinnan- ja mielipidevapautta ja antaa yhteisölle ohjat käteen nuoren elämässä, jolloin muutkin oheisvaikutukset on helpompi kohdistaa henkilöön, olivat ne sitten mustamaalaamista tai erilaisia kurinpitotoimenpiteitä. Nämä kurinpitotoimenpiteet ovat olleet monelle nuorelle suomessa hyvin kohtalokas.

Vanhempien kotoutuminen uuteen kotimaahan on avainasemassa siinä, että lapsillekin annetaan mahdollisuus hyväksyä itsensä kahteen kulttuuriin syntyneenä ja ottaa molemmista omaa itseyttä tukevat elementit elämäänsä. Tällä hetkellä maahanmuuttajalla on Suomessa mahdollista jäädä kotiin, olla opettelematta kieltä ja kielitaidottomana luoda omassa mielessä vieraasta kulttuurista omalle lapselle haitallinen ympäristö, jonka vaikutus turmelee ja estää lasta luomasta itselleen hyvää tulevaisuutta. Suomalaisessa yhteiskunnassa yhteisöllisyys on jäänyt yksilöllisyyden jalkoihin, mikä varmasti yhteisöllisyyttä suurimpana voimavarana pitävää kauhistuttaa. Mitä jos lapsi kasvaessaan irtaantuu täysin vanhempien kulttuurista? Vanhemmilta tulisi edellyttää osallistumista lapseen liittyviin koulutapaamisiin, kannustaa vanhempaintapaamisiin harrastustoimintoihin ja valistaa lapsen kasvusta ja toisaalta muistuttaa, että väkivalloin estäessä lasta kokemasta suomalaisuutta, vanhempi suuremmalla riskillä erkaannuttaa lasta koko perheestä, kun lapsi on siinä iässä, että voi itse päättää miten haluaa elää. Kun vanhempi tuntee lapsen kasvuympäristön, omille kuvitelmille ei jää tilaa.

Kotouttamisen tärkeyttä yhtään väheksymättä, on kuitenkin otettava huomioon, että yhteisöissä on itsessään eritasoisia rakenteita, jotka ohjailevat ydinperhettä, jolloin koko perhe, vanhemmat mukaan luettuna, on yhteisön uhri. Näihin yhteisöjen sisäisten rakenteiden luomiin haasteisiin on reagoitava ennen kuin niistä muodostuu vielä nykyistäkin suurempi ongelma. Muutos tapahtuu ainoastaan laajalla yhteistyöllä niin viranomaisten kuin yhteisön taholta. Tärkeintä on yhteiskunnan viesti sekä selkeä kanta yhteisöihin. Näistä tärkeimmät ja sivuuttamattomat on ihmisoikeuksia loukkaavien tekojen selkeyttäminen sellaisenaan kun ne ymmärretään yhteisöissä. Näistä yksi tärkeimmistä on tyttöjen sukuelinten silpominen joka tänä päivänäni aiheuttaa uhkaa suomalaisille tytöille. Pelisäännöt yhteiskunnassa on oltava selvät kaikille osapuolille.